lauantai 19. toukokuuta 2018

24.4.-17.5. kuvina

Puhelimeen oli unohtunut pari söpöä kuvaa Koiranpäivä-tapahtumasta. :) 
Päivän palloilijat: Leppo, Purtsi, Taica ja Lumi. :)
Joulukuun Koiramessuja jälleen odotellessa! Kouvolan suunnilla on pallopaimennusryhmää kyselty jos jonkinmoisiin esityksiin, mutta me Lepon kanssa harvoin niihin ehditään. Alustavasti lupauduin jo joulukuun messariesityksiin kuitenkin. :D On siellä sen verran hauskaa aina, ja kiva nähdä palloiluporukkaa. <3
Kotkassa käytiin huhtikuun lopulla, Leppo olisi mielellään asunut
ulkona. Tässä jälleen lemppari"luolassaan" pihalla.
Väsynyt kääryle <3
Avon vanhemmilla sukuloidessa Leppo päätti käväistä naapurin puolella, kun naapurin täti jutteli mukavia ja oli ottamassa autostaan ostoksia... Leppopas pinkaisi innoissaan orapihlaja-aidan raosta ja suoraan naapurin autoon! :'D Herra autohullu olisi halunnut lähteä vähän ajelulle... Hieman ehkä nolotti, mutta naapureitakin tuntui vain naurattavan moinen.

Kyllä se vaan on ohut puikula kun sen pesee. :)
"Nyt sitä namppua tänne ja vähän äkkiä, vaadin korvauksia henkisen
kärsimyksen (=kylvyn) aiheuttamisesta!"

Käytiin Lauri-sedälläkin Herttoniemessä. :) Metrossa kulkeminen sujui jo
aika rennosti, ja lähijunassa sitten jo nukuttikin makeasti.

Vapunpäivänä oli vielä aika kylmä pitempään parvekkeella oleskeluun,
ainakin ilman lämmikkeitä. <3

6.5. käväistiin Nuuksiossa ekaa kertaa, kun oli lämmin ja kaunis päivä!
Kuljettiin pääosin Korpinkierrosta, aluksi Punarinnankierroksen kautta.
Evästys-/levähdyspaikkaa.
Makkaroita paistaessa oli nuotiolla samaan aikaan yksi perhe, jonka
n.10v poika oli Leposta ihan innoissaan ja sanoi haluavansa koiran.
Kun Leppo teki temppuja (mm. kiipesi korkealle kivelle) nimesi poika
Lepon parkour-koiraksi. :D
Pieni levähdystauko ennen loppurutistusta, Lepolla jäi
kieli ulos kun sanoin nimen yllättäen :3

Hellepäiviäkin on piisannut, eikä Lepon alusvilla suostu irtoamaan
entiseen tahtiin. Kovasti on harjailtu ja pesty koiraa, mutta
karvanlähtö on edellisvuosiin verrattuna ihan minimaalista.
Kuumina päivinä ollaan käyty lähinnä hengailemassa varjoisissa
paikoissa, joissa voi nuuskia ilmaa, makoilla ja syödä heinää. :)

17.5. Lepolla kävi hieroja. Edellisestä käynnistä olikin jo lähes
vuosi aikaa, mutta mitään hurjan isoja jumeja ei ollut muualla,
kuin lonkankoukistajissa. Niihin saatiin parille viikolle
venyttelyohjeet, ja kahden viikon päästä Jonna tulee hieromaan
ne vielä uusiksi niin saa kunnolla auki. Hieroja Jonna sanoi,
että Leppo reagoi aika herkästi jos hieroessa vähänkin menee
kipeälle alueelle, hän on  vähän semmoinen draamailija...
Luonnekuvaus osui kyllä ihan nappiin! :'D Meidän draamapötkylä.

Masupäiväkirjaa:


Riisi sopii, jee! Rouhetikut ovat siis tehneet come-backin, mistä Leppo on kovin iloinen. Kokeilin myös aamuruuan seassa keitettyä riisiä, joka a) maistui etenkin Nutrolinia mukaan sekoitettuna loistavasti ja b) ei aiheuttanut löysää vatsaa. Olin tosin keittänyt riisejä vähän liian vähän, joten tuotosten seassa oli siellä täällä kokonaisia riisinjyviä. :D Hupsis. Mutta ainakaan maha ei mennyt sekaisin, mikä on tosi kiva juttu.
Kun taas paria viikkoa aikaisemmin kokeiltu bull-stick pätkä (=härän siitin kuivattuna ja pätkäistynä, Lepon herkkua) ei sopinut mahalle yhtään. :/ Tosi löysää vatsaa ja rutkasti ilmavaivoja aiheutti myös pari päivää sitten annettu peurannahkarulla, mutta se olikin kooltaan tosi iso.

Mutta tuosta riisistä olen iloinen, Leppo rakastaa rouhetikkujansa ja se on sen verran kevyt herkku, että voi sukulaisetkin antaa kylässä ollessa niitä useammankin. :)

Muuta kirjanpitoa: Apoquel aloitettu 5.5. Nyt annoin ohjeen mukaisen annostuksen eilen, aiemmin Leppo on pärjännyt 1/4-tabletilla mutta liekkö nämä lämpöiset ilmat nostattaneet siitepölyjen määrää sen verran että alempi annostus ei riittänyt. Katsellaan muutama päivä ohjeen mukaisella annostuksella ja kokeillaan sitten laskea takaisin entiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti