maanantai 1. tammikuuta 2018

Joulu ja vuodenvaihde


Viimein kerkiän laitella vähän joulukuvia ja -kuulumisia! :) Leppo lähti siis isännän kanssa Kotkaan jo 22.12. Lauantaina, kun olin vielä töissä, avon eno kävi perheineen kylässä uuden perheenlisäyksensä kanssa. Heille oli nimittäin tullut joulukuun alkupuolella pieni havannankoiratyttönen, Malla! :) Leppo käyttäytyi hienosti pienen pennun kanssa, ja Mallakin oli kuulemma ollut oikein reipas vaikka tapasi ensimmäistä kertaa muita koiria kasvattajalta lähdettyään.

Niin pieni <3
L: "Kiva kun toitte mulle tämmösen pennun. Saanko sen?"
Toverukset makoilee. :)
Käytiin joulun jälkeen vielä avon enolla kylässä, jotta miekin sain nähdä pikku-Mallan, ja voi kun se olikin niin pieni ja suloinen! Siellä ollessa Leppo ja Malla leikkivät hieman enemmän mitä ensimmäisellä kerralla, juoksivat keittiön ja olkkarin aluetta ympäri. :D Leppo taas nautti kun tunsi olonsa vikkeläksi.

Jouluaattona päätin yllättää avon vanhemmat laittamalla Lepolle töistä ostetut jouluvermeet päälle. Olin ostanut punaisen rusetin kaulaan laitettavaksi, ja koirien tonttulakin. Kyllä taisi ylläri olla iloinen, kun kuulostelin minkälaisen reaktion yläkertaan hiippaillut Leppo-tonttu sai aikaan. :)

"Pitääkö heti aamusta..?" Kuvassa myös Lepon joululahja avon vanhemmilta:
hieno ortopedinen, nahkapintainen koiranpeti! Leppo tykkäsi kovasti nukkua
uudessa pedissään.
Jouluaattona piti toki olla koirallekin oma juhla-ateria, tarjoilin sen aamiaisella.

Tästä se lähtee... Punatulkku on koirien rouheherkku, jälkkäriksi.
Valmis ateria! Kumma kyllä Leppo söi ensimmäisenä uuden kuivaruokansa
(vaihdettiin ihan vastikään taas muonaa :D ) ja kananmunat, itse säilykkeen
herra söi vähän närppien, ja kurkutkin jäi kippoon. Ei tainnut tää
Edgard & Cooperin ruoka olla ihan lempparia Lepon mielestä.
Mutta puruherkkua odoteltiin innokkaana!
Ennen jouluruokaa mentiin Lepon kanssa pitkälle lenkille metsään. Lunta oli tullut jonkin verran, ja suurin osa pötkylän lenkkeilystä olikin kierimistä ja lumessa sukeltelua. Jos ei kiville hyppimistä lasketa. :D
Suppusuu <3
"Kiipesinkö hyvin?"
Jouluruuan ja joulusaunan jälkeen koitti lahjojen avaus. Leppo oli jo ensimmäisen lahjan (joka ei ollut hänelle) kohdalla nenä kiinni paketissa ja silmät pyöreinä, jos sieltä tulisikin jotain arvon corgeudelle. :D Aika pian sai Leppokin avata ensimmäisen lahjansa. Tai siis Leppo ei ole paketin avaamista koskaan hoksannut, vaikka sitä kuinka houkuttelisi repimään paperia auki, niin se vaan katsoo ihmeissään että "Mutta hyvä neiti, eihän paperia saa repiä!" :D Ihmiset saavat siis avata paketit Lepolle, samalla kun koiraherra on nenä kiinni paketissa innosta jännittyneenä.
Ensimmäisessä paketissa oli dinomuna-pehmo, jonka sisällä on kolme vinkuvaa pikkudinoa! Munassa on reikiä, joista dinot saa nyhdettyä ulos.

Vähän ehkä tykkäsi <3
Vielä taitaa kaikki dinot suurimmaksi osaksi vinkua, joskin vihreä t-rex kaipaa jo hieman parsimista kaulasaumastaan... :D Eilen oli dino "mystisesti räjähtänyt" ja osa vanusta oli pitkin olkkaria.
Mutta Leppo on tykännyt lelusta tosi kovasti.
Toisessa Lepon paketissa oli Starmarkin aktivointilelu (Lepoltahan löytyy vihreä Starmarkin geelipallo jo, johon saa laitettua nameja sisälle) Everlasting Treat -keksillä. Tuo keksi on tosi kovaa materiaalia, ja se sullotaan leluun josta koira sitä nakertamalla koittaa saada pois. Lelussa on toisella puolella pieni reikä, johon voi pistää tavallisia nameja lisäaktiviteetiksi, tai jos keksit on loppu.
"Voinko jo saada sen, kiitos?"
Muuten ihan hyvä kapistus, mutta Leppo sai n, 5-10minuutissa keksin lelusta ulos, jolloin se olikin helpompi nakerreltava kun sai aloittaa reunasta vahvoilla poskihampailla. :D Pitää myös seurailla, auheuttaako joku keksin ainesosa kutinoita vai kutisiko Leppo muuten vain seuraavana päivänä.
Kolmas ja viimeinen lahja Lepolle oli myös pehmolelu. Olin töissä katsellut noita hassuja, kuution muotoisia pehmoja jo pitkään, ja tämä oli ensimmäinen joululahja jonka Lepolle ostin, kun en enää malttanut mieltäni. :D Ruskea elukka omistaa hirvensarvet, vihreät kädet, jalat ja majavanhännän ja se rapisee sekä sanoi (huomaa imperfekti) "KVAAK" kun sitä rutisti.

 Muutaman minuutin jälkeen Leppo oli saanut lelun pureskeltua mykäksi,
mutta yhä se on mukavan pehmeä ja rapiseva vaikkei ääntelekään. :)

Joulu on aina rankkaa aikaa pienelle corgille, ja uni maittoi mojovasti aattoiltana.


Joulupäiväkin oli kivaa täynnä, kun leikittiin, lenkkeiltiin, oltiin pihalla ja avon mummikin tuli kylään. Sen päivän jäljiltä Leppo oli vielä väsyneempi; yritettiin nukkumaan mennessä ottaa päiväpeittoa pois niin yksi vain nukkuu eikä liikauta eväänsäkään:
"Mitä te siellä hihitätte, antakaa minun nukkua."
Kovalla houkuttelulla saatiin Leppo nousemaan ja liikkeelle peiton päältä, mutta yritys jäi lyhyeen kun koira lösähti mukavan pehmeäksi käärityn päiväpeiton päälle otettuaan tasan kaksi askelta! :'D Hieman oli väsy poika. <3

Saatiin me ihmisetkin tosi monia kivoja lahjoja (kiitos niistä!), mutta koska tämä on koirablogi, en mene niihin sen tarkemmin. :) Koirien maailmanhistoria-kirja oli kyllä pukinkontissa, ja sitä olenkin mielenkiinnolla lueskellut jo monena iltana ja aamupalapöydässä.
Avolta toivoin vain yhtä lahjaa: videokameraa, jolla saisin otettua Leposta hieman kännykkälaatua laadukkaampia videoita Youtubeen. Ainut kriteeri oli, että kameran tulisi pystyä kuvaamaan sellaisella nopeudella, että saisin tehtyä sulavia hidastuksia. Tämmöinen pikku ihme sieltä paketista tuli:
Niin pieni ja söpö <3
Kyseessä on GoPro Hero 5 Session, jolla saan paremmin kuin hyvin otettua korkealaatuista videota ja riittävällä frameratella hidastuksia varten. Olin ällikällä lyöty. <3
Pitihän uutta pikku ihmettä käydä testailemassa, ja olenkin kahdelta lenkiltä tehnyt jo videokoostetta.


Ensimmäinen lenkki oli ihan vaan lähimetsässä tehty hömppäily, jolla pääsin testailemaan kameran toimintaa ja tehoja (ja niitä hidastuksia, ah niin sulavia hidastuksia <3 ). Valoisa aika alkoi olla siltä päivältä kortilla, joten pientä kohinaa on tässä pätkässä havaittavissa. Vaan eipä se menoa haittaa. :)
Toinen video on eiliseltä, kun käytiin patikoimassa kolmen tunnin lenkki eväiden kera uusissa maastoissa. Ilta on meillä aina uuden vuoden aattona ulkoilutonta aikaa, varmuudeksi. Ja valjaissa oltiin tuollakin vaikka lenkki ajoittui 12-15 välille, tosin ei ihan koko lenkkiä hihnassa kun oli niin umpimetsää välillä.


Lepolla meni muutenkin vuoden vaihde rattoisasti. Oli järsittävää, ja jätettiin televisio auki siksi aikaa kun käytiin katsomassa Helsingissä ilotulitukset. Olin myös ostanut varmuudeksi Lepolle eteerisistä öljyistä koostuvaa rauhoittavaa suihketta, jota voi suihkuttaa tekstiileille tai hieroa sormilla koiran naamaan ja rintaan. Eikä vastaan ainakaan tullut läähättävä tai pelokkaan oloinen koira kun keskustasta palattiin, eikä kämppä haissut "stressiltä". Leppo oli järsittävänsä järsinyt, juonut vettä ja nukkunut. Ja käytiin valjaissa pikku kävelyllä vielä puolen yön jälkeen että Lepsi sai tehdä tarpeensa, eikä silloinkaan ollut moksiskaan vaikka satunnaisesti kaukana paukahteli. :) Reipas pikku ukko.

Menikö muilla vuoden vaihde rattoisasti?

2 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen joulu teillä :) Leppo sai mukavia joululahjoja :D Tumpillekkin oli varattuna pari pakettia jotka onnessaan repi auki :D saa aina varoa ettei mene repimään muidenkin paketteja.. Yksi joulu eksyi makkariin repimään joulupussukan lahjoja mutta jäi onneksi äkkiä siitä kiinni :'D herra kuvittelee että ai minunko paketit on täällä odottamassa :D

    Mukava kuulla ettei Leppo stressaillu uudesta vuodesta :) me kans käytiin katselemassa raketteja ja Tumppi jäi kotiin nukkumaan. Tyytyväisen unisena tuli vastaan joten tuskin meidän alueella paljoa raketit enää räisky :) varuilta oli radio päällä joka vähän vaimentaa ääniä :)

    Ittellä ollut niin paljon töitä etten saanut aikaiseksi tehdä joulupostausta.. :/ jos jonkun koosteen tekisi kuulumisista ja puhelis vähän joulusta.. :D en enää lähe tekemään mittavaa joulupostausta :'D



    Ihanaa alkanutta vuotta teille! :)




    https://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Leppokin joo kyttäsi joka paketin kohdalla että "onko mulle", vaikkei osaa paketteja aukoakaan. :D Monelle koiralle se paketin avaaminen taitaa olla paras osa sitä hupia... :)

      Kiva kuulla että Tumppikin oli rennosti vuodenvaihteen! Ja eiköhän ne joulukuulumiset voi ihan hyvin ympätä johonkin muuhun postaukseen. :) En miekään kummemmin tänne kirjottele jos ei asiaa ole.

      Samoin sinne, mukavaa vuotta! :)

      Poista