tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulunajan läpimurtoja ja kömmähdyksiä

Kuvan joulukuusi ei liity tekstissä
esiintyvään tapaukseen.
Piparkakkukranssi corgipiparilla! <3 Ite tein.

Nyt on joululoman reissuilut tehty ja kotiin palattu. Aatto vietettiin Tampereella äitini luona, ja Tapaninpäivänä matkustettiin Kotkaan avon vanhempien luo. Ajattelin jakaa reissujen tapahtumat "läpimurtoihin" ja "kömmähdyksiin" perinteisen päiväkirjatyyppisen kertomuksen sijaan, eli kivoihin ja ei-niin-kivoihin tapauksiin. Kuvat (kännykällä otettuja pelkästään, pahoittelen) ovat kronologisessa järjestyksessä kyllä, joten niistä ja kuvateksteistä saa käsityksen reissun muista tapahtumista. :) Jospa aloitetaan niistä "huonoista uutisista" ensin.

Alkumatka menee aina herkkuja pyytäessä.
"NOM.


Kömmähdyksiä ynnä muita harmillisia sattumuksia

- Äitini on siis muuttanut hetki sitten, joten meillä oli uudet lenkkeily-ympäristöt. Leppo taisi vähän stressata tätä asiaa, ja vilkkaampi liikenne vaikutti todella pitkään ikävästi "autohullun" koiran kierroksia nostattaen. Ihania reittejä ja paikkoja toki löytyy paljon (kuten esim. yllä olevissa kuvissa olevat siirtolapuutarhat), koiralle vaan tuli yllärinä paikoin vilkas liikenne.
- Meillä on todella hitaasti lämpiävä koira, kun on kyse uusista ihmisistä. Ulkona Leppo ei anna vieraiden lähestyä tai lääppiä itseään (ellei ole vanhus kyseessä, niitä Leppo rakastaa), lapsia erityisesti jännitetään. Hieman yllätyksenä tuli, että Leppo oli todella epäluuloinen sisälläkin uusia ihmisiä kohtaan. Äitini luona kyläilevät ihmiset eivät saaneet koiraa lähestymään itseään, varsinkaan silloin jos yrittivät kutsumalla tai muuten tehdä tuttavuutta (vaikka sanoin että se tulee omaan tahtiin tutustumaan). Veljelleni ja hänen avovaimolleen Leppo lämpeni, kun he istuivat hetken aikaa jutustellen ja Lepolle tilaa antaen. Pitää kaiketi jatkossa sanoa hieman selvemmin, että jos (Lepolle) vieras ihminen haluaa tuohon pötköön tutustua, niin kannattaa olla kokonaan sitä huomioimatta, jolloin Leppo saattaa tulla tutustumaan. Muuten se vaan rupeaa pelkäämään, kun luulee että sitä tullaan väkisin lääppimään.
Tapaninpäivänä Kotkaan mennessä meinaan näki, että Leppo oli aivan hermona juna-asemalla olevista ihmisistä. Se meni penkin alle, saattoi hieman uffailla tai murahdella jos joku siihen päin katsoi tai käyskenteli lähellä. Ennen juna-asema on ollut rento paikka eikä muita ihmisiä ole tarvinnut epäillä. :( Nyt on vaan meidän pidettävä koiranomistajina huoli, ettei kukaan, koskaan pääse Leppoa väkisin lähestymään tai koskemaan silloin kun sitä itseään asia stressaa. En missään nimessä halua Leposta pelkopurijaa, vaan koiran joka tuntee olonsa turvalliseksi ja rennoksi, jonka ei tarvitse mennä ihmisten rapsuteltavaksi jos sitä asia pelottaa. <3
- Sattuu sitä muillekin... Tampereen juna-asemalle saapuessamme ja aulaan istumaan käydessämme alkoi kuulua kova koiran räyhääminen oikealta, noin viiden metrin päästä. Näimme pienehkön kangashäkin, joka heilui ja hyppi ärinän tahdissa, ja turhautunut omistaja laitteli muovikasseja ym. näköesteitä häkin eteen (ja me laitoimme myös reput lattialle ettei toinen koira näkisi Leppoa, muualla ei ollut siinä kohtaa istumatilaa). Rähinä ei ottanut rauhoittuakseen, ja yht'äkkiä kangashäkin seinässä näkyi reikä ja reiässä hampaat, villit pienet hampaat jotka repivät häkkiä kappaleiksi minkä ehtivät hurjan mekastuksen säestyksellä. Siinä vaiheessa koiran omistaja nosti kamppeensa ja lähti ilmeisesti laiturille odottelemaan. Mahtoi häntä harmittaa, ja itseänikin hieman harmitti kun emme tajunneet itse mennä tilanteesta pois, että koiraparka olisi saanut rauhoituttua.
- Tämä kömmähdys oli minulla mielessä kun otsikkoa kirjoitin... Oltiin joulupäivänä isälläni ja Leppo siinä leikkiä töhötti kettuterrieri-Sannin kanssa, ja kävi nuuskimassa heidän aitoa joulukuustaan... Suureksi järkytyksekseni Leppo meni ja reteästi nosti jalkaa puun juurelle! :D Hätä oli yllättänyt kesken leikin, ja Leppo varmaan mietti että "Voi kuinka mukavaa, joku on tuonut pisupaikan sisälle." Onneksi loput tarpeet tuli ulos kun avo kävi pyöräyttämässä Leppoa siellä vahingon jälkeen. Noloa Leppo, noloa!

Vilma ja hänen pahvinakertelunsa. Nähtävästi muitakin
lemmikkejä on pahviurakointialalla Lepon lisäksi. :D

"Jouluaatto? Voi juku!"

  
Aattopäivänä lenkillä rannassa. Jouluisat maisemat... :D
"Minun keppini olikin hieman hiekkainen, pthyi."

Vilma <3
Lepi pitää huolen ettei kaveri katoa...

Läpimurtoja ja muita siistejä juttuja

- Äidillä asuva n.8v Vilma-kissa on kovasti rohkaistunut Lepon suhteen. Aiemmilla kerroilla Vilma on viettänyt aikansa turvassa makuuhuoneessa, johon sille on tuotu ruoka ja hiekkalaatikko. Leppoa on katseltu välillä avonaisesta ovesta, etäisyyden päästä. Jouluvierailullamme otettiin isoja, valtavia harppauksia pötkyläkoiran sietämisessä. Aluksi karvakaverit nuuskivat toisiaan nenät vastakkain (Vilman aloitteesta siis, pidettiin Leppo istumassa makkarin kynnyksellä ja kissa sai itse tulla katsomaan jos halusi), sitten yks kaks lenkiltä tultuamme kämpässä vapaana käyskennellyt Vilma ei halunnutkaan mennä takaisin makuuhuoneeseen. Kapsi ovea paljon jos hänet sinne laitettiin. Vilma keksi, että muuttolaatikoiden päällä on hänellä turvallista olla, ja siellä olemalla saa viettää aikaa samassa tilassa ihmisten kanssa.
Leppo innostui pikkuisen aina jos Vilmalle joku leperteli, tuli häntä heiluen katsomaan että "missä se kaveri on, minäkin haluan antaa sille rakkautta". Ja Vilma tietty sähisi jos Leppo tuli liian lähelle. Aattoiltana yhteiset herkut tosin lähensivät karvakamuja kovasti, ja herkutellessa ajautuivatkin vahingossa näin lähelle toisiaan:
Kuivattu ankka oli molempien mieleen.
Herkkujen loputtua Vilma nuuski Leppoa, ja sähähdyksen saattelemana palasi takaisin laatikoiden päälle kun Leppo häneen vilkaisi. :) Saa nähdä minkälaista on ensi kerralla.

  

- Leppo oli hirmuisen iloinen lahjoistaan. Meiltä tuli yllä näkyvä puruluu-kranssi, joka on hauvalla vieläkin kesken kun ei otettu sitä Kotkaan mukaan. Mun sukulaisilta tuli kaikenlaisia ihania koiranherkkuja, ja avon vanhemmilta rapiseva, muovipullon sisältävä pehmotoukka. Muovipullo on sisällä jo aika lytyssä, mutta toukka rapisee vieläkin Lepon mielestä kiehtovasti kun sitä puree.

Sanni virnuilee kun sillä on kuuma. :)
Heilahtanut äksön-kuva, tämän selvempiä ei tainnut
parivaljakosta saada. :D
Herra pitkäkieli oli onnellinen painikaverista.
- Kettuterrieri Sannin kanssa sujui leikit oikein mallikkaasti! Kaverukset ottivat ilon irti painimisesta, mutta osasivat myös rauhoittua tahoillaan lepäämään. Leppo jopa loikoili selällään olohuoneessa kun oli niin mukavaa. Myös yhdessä lenkkeily onnistui ihan hyvin, vapaana paremmin kuin hihnassa tietty. :)

Väsynyt koira Tampereelta lähdettyä.

  

- Lunta tuli pikkuisen Kotkassa ollessa. Leppo pääsi taas tekemään lumienkeleitä. <3
- Avon serkut (poika ja tyttö, alakoulun loppupuolella) saivat tälle lastenjännittäjälle mukavia kokemuksia aikaan! Mentiin siis avon mummolle kahveille, ja serkut olivat vanhempiensa kanssa siellä. Aluksi Leppo kävi nuuskimassa pöydässä olijat, sitten ignoorasi heitä niin kauan kunnes he nousivat pöydästä. Siinä kohtaa tuli Lepsillä pupu pöksyyn, piti vähän tulla turvaan mamin helmoihin ja uffailla jos lapset liikkuivat. Annoin tytölle Lepon nappuloita annettavaksi, ja hauva kävi ne varovaisesti noukkimassa tytön läheltä ja kädestä. Hetken päästä tyttö istui lattialla ja antoi Lepolle nameja, pyysi tekemään temppuja ja välissä silitti koiraa hieman rinnasta tai kaulalta. Tytön veljen tullessa lattialle piti Lepon käydä ruokapöydän alla hakemassa vähän rohkeutta, ja tuli sen jälkeen tekemään temppuja kun oli namia tarjolla. Muutamaan kertaan myöhemminkin Leppo teki rohkeuskierroksen pöydän alta, mutta rentoutui koko ajan enemmän näiden lasten seurassa. :) Lasten rauhallinen olemus ja lempeä, koiran ehdoilla tapahtuva tutustuminen teki hyvää ja ilahdutti kaikkien mieliä. Tyttö jopa opetti Lepolle uuden tempun tassunantoa muokkaamalla. Nyt Leppo osaa antaa yläfemman eli läpyn. :D

Metsien mörrimöykky iloitsemassa metsälenkistä.

"Kuvaa sä vaan sitä metsää, mä järsin täs odotellessa..."

Melko hieno ja tapahtumarikas joulu siis takana! Katsotaan miten vuodenvaihde sujuu, se onkin tässä jo ihan pian. Aiotaan olla kotona ja syödä hyvin. Leppo aikoo varmaan jatkaa tämän päivän ohjelmaansa, eli nukkua. :)

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Allergiatestit

Jepjep. Käytiin alkutalvesta ottamassa Lepolta verinäyte allergiatestejä varten, ja tänään tuli hämmentävät tulokset. Testiin siis sisältyi muut kuin ruoka-aineet, koska niitä ei pysty luotettavasti verestä testaamaan (ainoastaan eliminaatiodieetillä/ruokakokeiluilla toteamalla).
Hieman jännityksellä tuloksia odottelin, ja mietin minkälaisia muutoksia sitä sitten joutuu elämisessä mahdollisesti tekemään. Onneksi labran lähettämissä tuloksissa on kuitenkin yksi lohduttava lause: "Tuloksen voimakkuus ei välttämättä korreloi oireiden voimakkuuden kanssa." Eli vaikka tulokset huutaisi voimakkaasti positiivista, ei koiran oireet välttämättä ole ollenkaan voimakkaat tai vaadi edes hoitotoimenpiteitä.
Noh, koska kaikki kuitenkin jännityksellä odottavat tätä tiettyä listaa, niin laitetaanpa se tähän.
Leppo on allerginen:
- pölypunkille
- varastopunkille
- jauhopunkille
- homesienille
- kissoille
(- puiden siitepölyille, näistä juuri ja juuri positiivinen tulos)

Pölypunkki elää kaikkialla tekstiileissä ja kodin sopukoissa. Sitä voi vältellä poistamalla kodista "turhia" tekstiileitä, kuten mattoja ja koiralta pehmoleluja. Ahkera siivoaminen, lakanoiden usein vaihtaminen ja koiralle 60-asteisen pesuveden kestävän pedin hankkiminen auttavat pitämään oireita poissa. Tosin Lepolla ei minkäänlaisia oireita ole pölypunkista havaittu, joten mihinkään dramaattisiin elämäntapamuutoksiin ei tässä tarvitse ruveta. :D Ehkä ostan sille joskus pedin joka kestää kovaa pesua.
Varastopunkkia löytyy eläinten kuivamuonista ja ihmisten kuivatuotteista, kuten riisistä ja kaurahiutalepaketeista. Tätä kaverusta pystyy välttämään lopettamalla kuivaruuan antamisen kokonaan, osalla tapauksista myös kuivaruuan pakastaminen ennen käyttöä auttaa (se tappaa pölypunkit). Ruuan säilyttäminen suljetuissa, tiiviissä astioissa auttaa myös. Jälleen, Lepolla ei olla huomattu varastopunkin aiheuttavan minkäänlaisia oireita, vaikka sen ruokavalio on koostunut 50%:sti kuivaruuasta aina, ja lähes kokonaan viimeiset kolme kuukautta. Pakastamista kokeillaan varmaan tarpeen vaatiessa.
Jauhopunkit elävät noh, jauhoissa. Helposti vältettävissä, kun Leppo ei mitään jauhoja oikein saa. :D
Homesieniä eläinlääkäri epäili Lepon viime kesäisten kutinoiden osasyyksi, kun oli niin kostea ja sateinen keli koko kesän, ulkona oli varmasti paljon homeitiöitä kukoistamassa. Ainakin tiedetään ettei kämpässä ole hometta kun koira ei kutise.
Kissojen hilse ja muu niistä irtoava pöly oli hieman lievempi tulokseltaan, juuri ja juuri voimakkaan puolella. Kissojahan meillä ei ole mutta välillä kyläillään kissallisissa paikoissa, joten helppo välttää. Ajoittain orastavat kissahaaveeni voin tosin unohtaa.
Puiden siitepölyt oli meidän isoin epäilymme, viimekesäisten kutinoiden pohjalta. Näistä aiheutuvia oireita pystyy lieventämään pesemällä koiraa siitepölykautena useammin, ja moppaamalla kodin lattioilta siitepölyt pois. Näiden tulos oli niin lievä ettei lähdetty jatkotutkimaan jokaista puulajia erikseen, siksi tuossa on vain yleisesti "puiden siitepölyt."

On niin ihanaa istua mamin ja isin välissä että on ihan korvat luimussa. 

Ei siis mitään elämää järisyttävää uutista tuolta tullut, hieman hämmentävää kyllä että pölypunkkiin oli todella voimakas reaktio kokeissa vaikkei itse olla huomattu kotona mitään. Enemmän nuo ruoka-aineet on aiheuttaneet oireita, ja niitä nyt pikkuhiljaa testaillaankin että mitkä kaikki pitää ruokavaliosta jättää pois. Tähän mennessä maitotuotteet ja sianliha ovat kiellettyjen listalla.

Olen kyllä tyytyväinen että mihinkään hoitotoimiin ei tarvitse noiden testien ja Lepon oireiden perusteella ryhtyä, vaan voidaan tarvittaessa pestä koiraa desinfioivalla shampoolla, tai oikein pahan reaktion tullen hakea lyhyt kortisonikuuri eläinlääkäriltä. Elämä jatkuu siis normaaliin malliin, nyt vain ollaan hieman viisaampia tuon asian suhteen.

"Älä mami viitti valokuvata mitään tylsiä
käsilaukunkahvoja kavereille, silitä mieluummin. <3"
Talvi on ollut toistaiseksi lumeton, ja sekös jokaista corginomistajaa harmittaa:
Leppo tarvitsisi roiskeläpät etujalkojen taakse.
Mutta onneksi on sadetakki! Se suojaa kainaloita vähän.
 Ulkona on niin pimeää ja märkää että leffaillat houkuttelee monesti metsäsamoiluja enemmän.
101 dalmatialaista oli hyvin jännittävä elokuva. <3

Lepon allergiatiedotkin jossain vaiheessa tulostan itselleni talteen, sain tulokset ell:ltä sähköpostiini kun pyysin. Lepolla on oma kansio, jossa on viralliset paperit ja ell-kuitit yms. Kansio meinasi ruveta olemaan vähän kärsineen näköinen, joten päätin kontaktoida sen että pysyy hyvänä.
Kansiota piti hieman tuunata päällystämisen ohessa. :) 
En varmaan ennen joulua enää tänne kirjoittele, sitten joulun ajalta teen kyllä postauksen kuvineen teille heti kun kerkiän! Leppo saattaa saada muutaman lahjan, onhan hän ollut hurjan kiltti poika.
"Uneliasta joulua ja maukasta uutta vuotta!" T:Leppo-setä.

lauantai 12. joulukuuta 2015

5.-6.12. Koiramessut

Viime viikolla oli Koiramessut. Suvieran pallopaimentajat (eli me!) olivat siellä esiintymässä, meillä oli molempina päivinä kaksi esitystä. Ensimmäinen esitys jännitti kaikkia kovasti, mutta loppujen lopuksi kaikki esitykset menivät ihan hyvin. Koirilla oli hyvin hauskaa ja yleisö hymyistä ja aplodeista päätellen nautti suuresti, joten (vaikka Torsti ja Leppokin pariin kertaan sai pallon puskettua yli aidan tai mentyä niin kovaa pallon kanssa aitaa päin että se meni kumoon) reissu oli onnistunut. Ihmisiä tuntui naurattavan kovasti jos koirilla meni joku liike hassusti, ja Lepon palloilu oli hyvin sujuessaankin naurun ja taputusten paikka. Kaippa tuo pötkylä vähän hassulta näyttää sinkoillessaan jumppapallon perässä... :)

Esiintymässä meitä oli:
Suvi + Torsti (staffordshirenbullterrieri)
Sari + Nasta (belgianpaimenkoira tervueren)
Helena + Luca (australianpaimenkoira)
Maarit + Lilo (bordercollie)
Tiina (minä) + Leppo (welsh corgi pembroke)

Laitan tähän postaukseen parhaat palat Leposta ja pari muuta kuvaa, yhteensä kuvia meidän esityksistä tuli otettua yli 700. Kaikki kuvat on ottanut reissun aikana toiminut korvaamaton "pallopoikamme" ja apurimme, Tero Kuparinen. Kuvia saa klikkaamalla isommaksi.

Tarmokas pötkylä.
Nenä kurtussa. :D
Yhteishaku
Leppoa tuntui välillä hieman jänskättävän messuympäristö, ei mm. meinannut viitsiä tehdä tarpeitaan ulkoilutusalueelle, ja sunnuntaiaamuna messuhalliin päästyä teki stressikakat (=suoli tyhjäksi, oli tavara valmista tai ei) keskelle käytävää. Kiireiset messuasiakkaat vaikuttivat närkästyneiltä kun olimme heidän tiellään keskellä käytävää siivoamassa koiramme kakkoja pois, mutta sitäkin tuli nähtyä tuolla ettei niitä jätöksiä siivottu... Ja kun muutaman sekunnin päästä siitä päältä on jo kävellyt parikymmentä ihmistä niin sotku on koko käytävällä ja kaikkien kengänpohjissa. Onneksi siivouspalvelu oli nopeaa ja tehokasta.
Leppo oli ajoittain kyllä sen verran rento, että torkkui kevythäkissä, ja mm makoili käytävänpielessä rapsuja pyytäen ja ohikulkijoita katsellen:

"Mami rapsuta vähän."
"Ehkä te ihmiset ja koirat rapsuttaisitte?"

Välillä toki piti rapsuttelujen ja herkkujen välissä esiintyäkin.

Lilo <3
"Täält miä tuuuun!"
Kuningatar Nasta emäntänsä Sarin kanssa, vasemmalla Luca ja oikealla
Torsti. :)
Lilon poseerausta lauantain päätteeksi.
Mun oli pidettävä Leppo kiinni suurimman osan siirtymistä esityksissä kun jätkä oli niin innoissaan menossa tekemään hommia. Oli siellä muillakin koirassa "kahvoja" kiinni samanlaisena varotoimenpiteenä, ettei hauvat lähde ennen aikojaan pallottelemaan kun samaan aikaan tai omalla vuorollaan pitäis mennä. :)

Olin kääntänyt Lepon rintamasuunnan jo kolme kertaa sormeni osoitamaan
suuntaan, kun hän olis mieluusti hakenut vähän lähempänä olevan,
Lucalle tarkoitetun pallon. Kuvassa Leppo on selvästi viimein tajunnut mikä
pallo pitää hakea, kun vinkkaa silmääkin. :D
"Lentopalloa?" miettivät muut esiintyjät kun tämän kuvan näkivät. :D
En tiedä, mutta corgillani näyttää olevan teleskooppinen kaula!
Lepon, Lilon ja Lucan yhteishaku.
"Noniin tää on riittävän lähellä, namia kiitos."
Luca palloilee kuin tosimies. <3
Iloinen Torsti tuotuaan pallon putken läpi.

Tykinkuula odottaa omaa vuoroaan häntä vispaten...
"HAU!" ja sillon läks...
...ja täysillä päin. :D Pallohan siis pitäisi kiertää.

Torstin takajarrut pelaa. :)
Toisiksi viimeinen esitys ohi. :)

Viimeinen esitys meni pitkälti samalla kaavalla kuin muutkin. Tässä
kuvassa Helena ja Luca, Maarit ja Lilo ja minä ja Leppo.
Lilo toivoo kovasti namia. :)

Esityksistä jäi kyllä tosi hyvä mieli, kun näki ja kuuli miten ihmiset tykkäsivät. Kai Lepolla on jokin oma pölhö charminsa, kun monet esityksen jälkeen tulivat juttelemaan Suville ja sieltä välillä kuului kuinka "Se corgi" oli hauska/mainio/ihana yms. Muutamia corgeista kiinnostuneita tuli myös ohimennen juttelemaan. Eräs tervehtijä jäi kyllä hyvin mieleen. Nuori nainen oli kävelemässä Suvieran pisteen ohi, ja tuli kysymään minulta että "Onko tää se Leppo?", vastasin hiukan ihmeissäni että juu onhan tämä Leppo, ja hän kertoi että seuraa meidän blogia. Tulin tästä tosi hyvälle mielelle ja kehuin heti miehelle että "Lepolla on fani!" :D Joten sinä, joka sait minut entistä paremmalle tuulelle tulemalla juttelemaan: Kiitos. :)

Palloilutähdet Torsti, Nasta, Leppo, Luca ja Lilo. <3